sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Galleria Keidas, vegaanibrunssi, 25.4.

MANU: Tämä blogimerkintä on sikäli myöhässä, että Keitaan vegaanikahvilakokeilu on ainakin toistaiseksi loppunut. Rostislav Aallon sympaattinen galleria-kahvila jatkaa kuitenkin edelleen luomulinjalla. Kotisivun mainostamista asioista ainakin itse tehdyt tofut ja hummukset, kylmätofusalaatti, hummusruisleivät ja Samsaran vegaaniset korvapuustit kuulostavat edustamani vähemmistön korvaan kiinnostavilta.

Huhtikuisena sunnuntaina kiukuttaa taas kerran lähteä minnekään. Brunssia tarjotaan yhdestätoista kahteen, ja sellaiseen aikaan haluaisin olla sunnuntaina vielä makuuasennossa. Itse asiassa haluaisin olla sellaiseen aikaan makuasennossa minä tahansa viikonpäivänä. Vain koska tiedämme että vegaanibrunssia ei enää kauaa saa, saamme polkaistua itsemme matkaan.

Liikkeelle lähtö ei tietenkään jälkeenpäin kaduta. 12 eurolla saa eteensä lautasen, jossa on superhyvää tofukokkelia, sämpylä, epäilemättä itse tehtyä hummusta, hedelmäviipaleita, pieni mustikkasmoothie ja kookosvadelmaskonssi. Kahvia saa kupillisen, santsikupeista pitää maksaa.

Annos on todella hyvä, ja raaka-aineet ilmeisen tuoreita, mutta pikkaisen kalliiltahan tuo varsinkin kahvinkittaajalle tuntuu – lautasellinen ei kuitenkaan ole ihan valtava. Tofukokkeli on joka tapauksessa aivan taivaallista, smoothie virkistää aamusumean mieleni ja vadelmakookosleivos saa miettimään, miten ihmeessä joku pystyy näin hyviin vegaanileivonnaisiin. Häpeän, kun ajattelen omia kumin makuisia ja tuntuisia yritelmiäni.

Esitän tässä ja nyt toiveen kahvilayrittäjälle: Voisiko tällainen meininki jatkua ihan säännöllisestikin, vaikka joka sunnuntai, normaalin kahvilatoimintanne ohessa? Joo?? Lupaisimme käydä usein!


JULLE: Keidas on paikka, jota meille oli ehditty moneen otteeseen suositella. Odotukset olivat siis korkealla, mutta samalla kalvoi pelko korttelin pituisesta jonosta. Nälkäisen Manun kanssa en nimittäin välttämättä haluaisi kokea vartinkaan odotusta.

Keitaan suosion tietäen pelkäsin myös ahtautta ja kuhinaa. Mielestäni täydellinen sunnuntaiaamu kun on rento ja kiireetön - rauhan saa rikkoa korkeintaan hiljaisella volyymillä soitettu tissienläpsyttelymusiikki. Yllätykseksemme meitä tervehti lempeän tunnelmallinen, lähes tyhjä galleriaravintola. Saavuimme ilmeisesti parahultaiseen aikaan, sillä vähitellen pöydät alkoivat täyttyä muista hitaista herääjistä.

Lyhyen odottelun jälkeen pöytäämme kannetut annokset olivat värikkyydessään silmiä hivelevän kauniita. Ja se maku: Hummus oli suussa sulavan pehmeää ja juuri sopivan mausteista. Tofukokkelia (Keitaassa oma tofukone!) olin odottanut erityisen suurella uteliaisuudella. Olin jo sisäistänyt ajatuksen, että munakokkelia ei mikään koskaan voisi korvata. Ja voih, miten väärässä olinkaan: tämä tofukokkeli ei ainoastaan korvannut munaisaa vastinettaan vaan ylitti sen maussa kirkkaasti. Jos munakokkeli vaati aina seurakseen reilun ketsuppiannoksen, niin tofukokkelia ei moisella olisi tohtinut pilata. Yrttinen kokkeli kun oli itsessään jo varsin maukas. Toivottavasti kokkelia saa jatkossakin!

Olen eri mieltä Manun kanssa brunssin kalleudesta. Kuten Faranginkin tapauksessa, maksan mieluusti siitä, että annoksiin on laitettu vaivaa ja sydäntä. Mutta mikä tärkeintä, annokset eivät olleet pelkästään lautasen somistuksia vaan myös reiluja ja maukkaita. Kahvikokemukselta tosin olin odottanut enemmän - 1-2 brunssin hintaan sisältyvää santsikuppia olisi ollut paikallaan. Onneksi meillä oli pohjina kotona nautitut ns. suojakahvit, joten selvisimme kahdella santsauksella eikä brunssille tullut siten kohtuuttomasti hintaa.

Vajaan kahden tunnin brunssittelun jälkeen astuimme tyytyväisinä ulos Flemarille. Huomasin taivaan täyttyneen uhkaavan mustista pilvistä, mutta ihmekös tuo, sillä kauniin, herkullisen, täyttävän ja eettisesti korrektin aterian myötä aurinko oli siirtynyt minuun. Huonoja uutisia siis sinulle, joka yritit siirtää pahaa oloasi eteenpäin tyhjentäessäsi kadulla odottaneen fillarini takakumin: et onnistunut. Kato, mitäs pienistä.


Suositellaanko vegaaneille: Brunssia suositellaan tietysti, jos näitä vielä joskus on. Kahvilaa suositellaan epäilemättä muutenkin.

Fleminginkatu 7, 00500 Helsinki
ma-pe 08-18 la 11-18
http://www.galleriakeidas.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti