sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kokomo Tikibar & Room 21.7, 1.2. ja 28.2.
















JULLE:


21.7.
Olen pahoillani.

Olen jakanut väärää tietoa - tietämättäni tosin.

Sitäpaitsi tämä päivitys on viipynyt liian kauan.

Olin ennen edellisen blogimerkinnän kirjoittamista tarkistanut Kokomosta sähköpostitse Curry rotin vegaanisuuden. Heinäkuussa "kaupungin parhaassa tikissä" vieraillessani minulle selvisi kuitenkin, että taikinaan onkin käytetty kananmunaa.

Eikä siinä kaikki.

Vaihtoehtoja selvitellessä paljastui, että listan (aiemmin nauttimani) tofuruoatkaan eivät olisi vegaanisia, sillä panerointiin on käytetty kananmunaa.

Olin bambulla päähän lyöty.

Edellisillä kerroilla minulle oli nimittäin vakuutettu, että tofuruoat ovat vegaanisia.

En ala arvailemaan, mikä on syynä ristiriitaiseen informaatioon, varsinkin, kun tarjoilijat ovat aina auliisti tarkastaneet koostumuksen keittiöhenkilökunnalta. Harmitti joka tapauksessa.

Toki olen tottunut siihen, että ruokalistalta ei löydy välttämättä täysin vegaanista vaihtoehtoa valmiina. Mutta ravintolasta, joka haluaa johdatella asiakkaansa Etelämeren tunnelmiin uskoisi löytyvän muutamakin rehevän värikäs kasvisannos.

Koska Kokomo on aiemmin vakuuttanut minut ystävällisellä palvelullaan, en toki hetkeäkään epäillyt, että joutuisin nälkäisenä tikicocktailejani siemailemaan. Keittiössä minulle loihdittiinkin runsas, kaunis ja hedelmäinen tofusalaatti.

Pääsisiköhän se ihan viralliselle ruokalistalle asti?

1.2. ja 28.2.

Helsingin ensimmäistä tikibaaria olikin jo odotettu.

Ainakin minä olin odottanut. Olen nimittäin tikientusiasti.

Tikitunnelma ammentaa polynesialais-havajilaisesta mytologiasta ja estetiikasta - tai mielikuvasta niistä. Baarista muuntuu etelämerellinen pakopaikka paitsi sisustuksen ja värikkäiden rommipohjaisten drinkkien, parhaimmillaan myös tarjoilijoiden asujen, musiikin ja ruoan myötä.

Keskeisintä tikibaareissa - ja tikissä - on todellisuuspako. Sillä, kuinka "aidoin" keinoin se toteutetaan, ei niinkään ole merkitystä. Riittää rentouttava tunne siitä, millainen kiireetön hetki rehevällä Etelämeren saarella voisi olla.

Koska Manukin on varsin mieltynyt tikibaareihin, oli meidän päästävä testaamaan Kokomo heti sen auettua - tai no, työvelvoitteidemme takia pääsimme paikalle vasta kaksi tuntia myöhemmin. Työpaikallani kun ei ainakaan toistaiseksi "tikibaarissa" ole hyväksyttävä palkallinen poissaolosyy.

Kokomon menu on kaunis, mutta vegaanivaihtoehtoja ei sieltä juuri löydy.
Alkuruoista ainakin Tofu palai -salaatti ja Curry Roti kasviksilla sopivat vegaanille, pääruoista ei yksikään. Herkulliselta kuulostavien kikhernepihvienkin valmistukseen on valittettavasti käytetty kananmunaa.

Friteeratusta tofusta ja appelsiini-chilisalaatista anissoijakastikkella koostuva Tofu Palai sai siis luvan kyydittää juomiani. Maussa ei ollut moittimista - päinvastoin: makean kirpeän ja tulisen yhdistelmä yllätti makunystyrät juuri oikealla tavalla. Harmi vain, että annos oli kokoonsa nähden hieman ylihinnoiteltu.

Seuraavan kerran Kokomossa aterioidessani halusin jotain täyttävämpää. Tiedustelinkin, pystyisikö pääruokalistan annoksen tonnikalan korvaamaan tofulla. Tarjoilijan mutkaton "eiköhän se onnistu" ilahdutti.

Muutenkin Kokomon palvelusta täytyy antaa erityismaininta: tietoa ei tarvitse nyhtää, vaan rento (havaijipaitoihin puettu!) henkilökunta kertoo mielellään ja asiantuntevasti ravintolansa tarjonnasta.

Tämäkin annos oli hieman kallis, mutta anissoijakastikkeen jännittävästi maustamat ei-niin-jännittävät vihannekset ja riisi maistuivat, ja täyttivätkin. Voimakkaan makuisen kastikkeen kanssa kannattaa muuten olla varovainen. Makuun tykästyneenä lorautin kastiketta ruokaani reilusti sillä seurauksella, että kaikki muut maut katosivat tavoittamattomiin. Oma moka.

(Huomasin juuri, että ko. annosta ei enää listalta löydy, mutta eiköhän lihan korvaaminen tofulla onnistu muissakin annoksissa).

Kokomo jatkaa edeltäjänsä Bellyn lounastarjoiluperinnettä. Lounaalla en ole Kokomossa vielä käynyt, mutta sähköpostiini saapuvien lounaslistojen perusteella vegaanivaihtoehtoja on harvemmin saatavilla. Lounastarjontaa kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä satunnaiset vegaanivaihtoehdot ovat kaukana peruskasvihöystöstä ja varmasti kokeilun arvoisia. Kun vielä merkinnät annosten laktoosittomuudesta, lihattomuudesta ja gluteenittomuudesta palautetaan listalle, säästyvät kasvisyöjät ja ruoka-aineallergikot turhan reissun aiheuttamalta pahalta mieleltä.


Kokomon cocktaileja loihtimaan on palkattu kokeneita miksologistivelhoja. Vaikuttavalle cocktail-listalle mahtuu muutama tikidrinkkiklassikko ja useampi oma, tikiperinteitä mukaileva luomus.

Kuten asiaan kuuluu, osa juomista tarjoillaan keraamisista tikimukeista. Suomen alkoholilainsäädännöstä johtuen ei rommi drinkeissä juuri maistu tai päässä tunnu. Se oikeastaan sopii minulle: pystynpähän tutustumaan kerralla useampaan cocktailiin etenkin kun cocktailit ovat varsin kohtuuhintaisia.

Tähän mennessä olen pitänyt kaikista Kokomossa nauttimistani juomasekoituksista.

Vegaanin on syytä varmistaa, että juoma ei sisällä hunajaa, mikä on melko yleinen tikijuomien ainesosa.

Sisustukseen on selvästi panostettu. Kaislakattojen, bambusomisteiden ja värillisten lamppujen avulla on onnistuttu luomaan etelämerellistä ja intiimiä tunnelmaa etenkin baarin puolella.

Puhdasta tikiä eikä kahta samanlaista tikibaaria ole olemassa. Tietty omaleimaisuus tikibaarin sisustuksessa on toivottavaa. Patinan puutetta voi paikata uniikeilla sisustuselementeillä. Kokomon miljööseen oman mausteensa tuovat Kalle Taivaisen veistämät, jo ovella tervehtivät kunnioitusta herättävät tikipatsaat.

Jos tuntuu siltä, että Kokomon suuret, peittämättömät ikkunat tekevät myyttiselle tropiikin saarelle lipumisesta mahdotonta, kannattaa kääntää selkänsä Uudenmaankadulle, tilata Zombie ja keskittyä nauttimaan ravintolan moitteettomalla maulla valitusta, tunnelmaa tukevasta musiikista.


Suositellaanko vegaaneille: Ruoan puolesta ei voi suositella. Drinkkien kyllä.


Avoinna - Open
MA-TI: 11-24 MON-TUE
KE-TO: 11-02 WED-THU
PE: 11-04 FRI
LA: 13-04 SAT
SU: 14-01 SUN

Uudenmaankatu 16-20
00120 Helsinki
Tel. +358 44 7398 125

http://www.kokomo.fi