sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

VIRGIN ATLANTIC, LONTOO-NEW YORK 21.6 ja NEW YORK-LONTOO 13.7.

MANU: Julle on hehkuttanut Virgin Atlanticin erinomaisuudesta jo kuukausia ennen matkaa. Täällä saa kuulemma erityisen lahjapussukankin. Sieltä on sitten löytymän lentosukkaa ja silmälappua.

Selvä.

Pussukka punaisine ja liian pienine sukkineen ei tee vaikutusta, eikä tänne olla tultu maski päässä nukkumaan.

Ei, tänne on tultu syömään, ja juomaan lipun hintaan kuuluvia viinejä - ihan niin kuin vanhoina hyvinä lentoyhtiöiden vaurauden aikoina.

Virgin täyttää korkealle hilatut odotukset jo menomatkalla hyvin. Ruoka on perushyvää ratatouillea (tätä tosin tuntuu olevan kaikilla lennoilla AINA) lisukeriisin kera ja vegaanitoive on toteutettu salaatinkastikkeita ja margariineja myöten juuri niin pedantisti kuin pitääkin. Jälkiruokahedelmät ovat raikkaita, tuoreen makuisia.

Viiniä ei tarjoilla erityisen aktiivisesti lisää, mutta pyytämällä saan itseni sopivan turtaan kuntoon (pelkään lentämistä hiukan - tällä perustelen viinanhimoani). Katselen kyllä kaiholla bisnesluokan baaritiskiä, joka on sijoitettu strategisesti paarialuokan sisäänkäynnin lähelle.

Ainoastaan kaikille lentoyhtiöille yhteinen seikka vaivaa päätä. Ok, lentäminen on kaamea saasterikos ja jo lähtökohtaisesti yhtä väärin kuin vuvuzelat tai hauskat radiomainokset. Pitääkö ympäristösyyllisyyttäni silti pahentaa yli-yli-yli -pakkaamalla joka ikinen astia, muovihaarukka, ja servietti omaan muoviinsa?

Katselen lentoemännille kertyvää saastekasaa kasvavalla laskuhumalaisella ahdistuksella. 2010-luvulle heräämisen paikka, uskonnon lailla muuten palvomallamme Virginilläkin.

Jos menomatkaan ei liity dramatiikkaa, niin paluu on yhtä epätoivon ja riemun vuoristorataa. Deltan lento Seattlesta New Yorkiin myöhästyy sään ja välilaskun takia tuntitolkulla (Albanyn lentokentän Starbucks Never Forget!), ja missaamme lentomme Lontooseen.

JFK:n Virginin asiakaspalvelussa ollaan totta kai enkelimäisen ystävällisiä. Pääsemme seuraavalle lennolle, joka on vain puoltatoista tuntia myöhemmin. Vegaaniateriaa ei enää pystytä lupaamaan, joten ostamme kassillisen sipsiä, limukkaa, pähkinöitä ja kaameat einessämpylät (46 dollaria Never Forget!). Juoksen vielä viime hetkellä hakemaan terminaalin Peet´s Coffeesta (suosikkkiketjumme) viimeiset soijacappucinot.

Totta kai alamme jo ennen boardingia propagoida Virginin neitsyeille veganismiamme. Jatkamme heti koneeseen noustuamme ja lähin emäntä lupaa ystävälliseen tyyliin laatia meille edes jonkinlaisen aterian.

Pakko sanoa että tyrmistymme hiukan kun aterian aika sitten koittaa. Emäntä on yhä ystävällinen, mutta tarjoaa meille kanaa tai juustopastaa, josta "voitte ehkä yrittää kaapia juuston pois". Kieltäydymme, ja kerromme pärjäävämme eväspussukallamme, ja saisiko sitä viiniä kuitenkin.

Olemme valvoneet aivan liian kauan ja syöneet tuskin mitään, mutta otamme tappion urheina vastaan. Johan tässä on Amerikan vegaanitaivaasta nautittukin (tästä NIIN paljon lisää piakkoin), on jo aikakin tottua taas karumpaan tarjontaan.

Olemme juuri saaneet eväämme mussutettua, kun väliverhon takaa ilmestyy uusi lentoemäntä, jonkinlainen tarjotin kädessään. Hän katselee ensin hämillään istuinrivien numeroita, kävelee ohitsemme. Samassa hän palaa, kääntyy puoleemme: "There you are, my vegan friends!"

Hetki on koko reissun maagisimpia. Ihana nainen kertoo kuulleensa ahdingostamme ja loihtineensa mitä loihdittavissa oli. Yhtäkkiä saammekin hyvää, jopa mausteista kikhernecurrya, salaattia, sämpylää, hedelmiä - täyden aterian! Melkein itken kiitollisuudesta.

Syön, syön, syön!

Nyt minäkin rakastan sinua Virgin Atlantic, rakastan like a virgin!

Julle: Heti alkuun tarkennus: Jotta lukijamme eivät vain jäisi väärään luuloon tai Richard Branson, Mr. Virgin siis, ei ryhtyisi poistotoimiin, haluan tähdentää, että SE PUSSUKKA ON HIENO JA TARPEELLINEN! Nytkin yöpöytäni reunalla keikkuu kolme identtistä punaista silmälappua. Ja kyllä ne sukatkin Manulle hyvin kelpasivat paluumatkalla. So hold on to those complimentary pussukkas, Mr. Branson!

Menomatkan ratatouille oli tosiaan ihan hyvä ja jälkiruoan hedelmät tuoreita ja maukkaita. En silti voi mitään sille, että kaihoten katsoin vieressäni istuneen amerikkalaisrouvan suklaamuffinssia. Rakastan hedelmiä, mutta olisi se mukavaa joskus saada jälkkäriksi jotain muutakin. Hedelmäjälkiruokaa seuraava "olen hyvä ja tervehenkinen ihminen" -illuusiokin haihtuu nopeasti ilmaisten viinien myötä. Sen verran paljon taisi herkkukateutta kumuloitua, että turhautuma kanavoitui haikuksi:

Muffinssia ei.
Hedelmiä aina vaan.
Vegaani lentää.


Se oli sitten viimeinen haiku tällä erää.

Paluumatka todellakin oli ikimuistoinen. Kuin suuremmankin nälänhätäuhan alla tyhjensimme JFK:lla porttimme viereisen kioskin maidottomista kasvisruoista. Ajatus toisesta seitsentuntisesta ilman ruokaa kauhistutti.

Heti kun oli selvinnyt, että ateriointimme tosiaan olisi uhattuna, kävimme valtavien, mutta kalmalta maistuvien sämpylöidemme kimppuun. Tuskin olimme saaneet nielaistuksi viimeiset palat vetisistä jööteistä, kun katseeni kiinnittyi tuohon takanamme huhuilevaan ihanaan lentoemäntään *) ja etenkin hänen kannattelemiinsa ihaniin salaattiannoksiin. Yes, WE are your vegan friends you have been looking for!

Jostain oli jäänyt ylimääräinen vegaaniannos hyvin maustettua intialaismuonaa, jonka tuo enkeli oli puolittanut meille. Sen lisäksi hän oli rakentanut meille valtavat salaatit, jotka koostuivat erilaisista vihreyksistä ja manteleista sekä pikkupullollisesta balsamicoa. Kaikki tämä oli aseteltu kauniisti keraamisille astioille. Olo oli kuin ykkösluokan aterioitsijalla. Kuvittelenko, vai näinkö kateellisia silmäyksiä vierusmatkaajien taholta?

') Facebookissa voi muuten fanittaa Virginin lentoemäntiä

SUOSITELLAANKO VEGAANEILLE: TIETENKIN, JOS LENTÄMISTÄ YLIPÄÄTÄÄN KEHTAA SUOSITELLA.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Finnair, Helsinki - Lontoo, 21.6.

MANU: Amerikan-lomalle on köyhän lennettävä välilaskun kanssa, mutta ei se mitään. Saapahan ruokaa kahdelta lentoyhtiöltä. Lähtö on maanantaina iltapäivällä, ja se on hyvä asia sekin. Ei tarvitse herätä aikaisin, ja ehtii olla jo nälkä. Enkä ole varma, tarjoaisiko Finnair edes yölennolla mitään.

Vegaaniateria on totta kai muistettu varata ja sellainen myös saadaan.

Kiitos mielenvirkistyksestä eli ihan hyvistä nauruista Finnair, mutta: minkä lie Pirkan aurinkosalaattia ja Finduksen pakaste-falafelpullia??? Missä on asiakaspalvelu, missä on itsekunnioitus?

Pakastettu Findus ei maistu falapullalle, tietenkään. Etikkaisen säilykekurpitsan raiskaama aurinkosalaatti taas ei kuuluisi suosikkeihini vaikka joskus valmissalaatteja ostaisinkin.

(Tässä välissä voin tehdä paljastuksen työpaikkaruokala Amican henkilökunnalle. Se olin minä joka silloin kirjoitin palautelappuun ”En tiedä, kuinka kehtaatte tarjota kasvisateriaksi pakastefalafeleja, ja pyytää niistä vielä maksua. Miten pystytte elämään itsenne kanssa? Tämän on oltava viimeinen kerta. Tämä ei ole asiakkaan vieno pyyntö, vaan käsky. Jos ette tottele, viskaan falafelit ensi kerralla naamallenne.”)

Viinistäkin joutuu maksamaan! Ihan oikeasti, maailman lentoyhtiöt. paljonko tasettanne hetkauttaa minun 1-5 lasillistani? Talouslamaan ei pitäisi millään yrityksellä olla varaa reagoida kitupiikin tavoin.

Kiitos nyt sinivalkoisille siiville kuitenkin siitä, että edes jotain sai ruokavähemmistö syödäkseen. Ja vähemmän sarkastinen kiitos lennon täsmällisyydestä. Tiukkaakin tiukempi vaihtomme Lontoossa onnistuu, ja ehdimme Virgin Atlanticin taivaalliseen huomaan.

JULLE: Pronto-kokemuksen jälkitunnelmissa kieltämättä hieman jännitti, mitä Finnair eteemme kantaisi.

Kun aterianjakohetkellä tuli ilmi, että tilauksemme oli mennyt läpi ja ymmärretty, tunsin iloa ja huojennusta. Tyydynkö liian vähään, pitäisikö osata vaatia enemmän? * Tuskinpa nimittäin sekasyöjienkään annokset gourmetia lähenivät.

Suhteeni falafeliin ei ole yhtä herkkä ja kiihkeä kuin Manulla. Kestän ihan hyvin enemmänkin kalapullia muistuttavat falapullat, jos niitä ei erikseen markkinoida falafelina ja tällä asenteella nautin nämäkin pallerot.

Kyllä suurilta osin aurinkosalaatista koostuneesta annoksesta kylläiseksi tuli, mutta muuten ruokaelämyksen voi tiivistää haikuun:

Sinivalkoiset.
Finnair ja Saarioinen.
Tämän kerran, joo.


*) Matkan jälkeen voin sanoa, että pitäisi

Suositellaanko vegaaneille: Ei ruoan puolesta, harvemmin hinnankaan.
www.finnair.fi

Pronto, 21.6.

JULLE: Olimme vaihteeksi hyvissä ajoin lentokentällä. Koska en ollut aamuisen hapankorpun jälkeen syönyt mitään moneen tuntiin, oli nyt hyvä syy ja tilaisuus testata Helsinki-Vantaan Pronto-ravintolan ruoka.

Menun perusteella tarjonta vaikutti peruspizzeriaa mielikuvituksellisemmalta ja lihattomiakin vaihtoehtoja näytti olevan. Mitään vegaanille sopivaa listalta ei suoraan löytynyt, joten ryhdyin kyselemään nuorelta tarjoilijattarelta mahdollisia vaihtoehtoja.

Valitettavasti en enää muista tarkalleen merkillistä dialogiamme, mutta sisältö oli lyhyesti seuraava: Kuvailtuani ruokarajoitteeni, tarjoilijatar ehdotti Cesar-salaattia kanalla. No ei käynyt.

Mutta onnistuisiko jokin salaatti ilman kanaa? Se olisi ehkä mahdollista, mutta ilman kasviksia.

Öh???

Onneksi nälkä ei ollut saanut kiukkuiseksi ja toisaalta muistissa oli vielä (ja tulee aina olemaan) omat haparoinnit vuosikymmenten takaisten kesätyöpaikkojen ensi metreiltä. Kärsivällisesti osoitin pizzalisukelistasta muutamia kasviksia, joita toivoin lisättäväksi cesar-salaatin pohjaan. Melkoisen odottelun jälkeen eteeni saapuikin ihan herkullinen ja riittoisa, öljy-vinaigrette -kastikkeessa uiva salaatti.

Rautalangan vääntämisestä huolimatta täytyy arvostaa henkilökunnan palveluasennetta, sillä kyllähän asiakkaan toive toteutettiin.

Ja tulihan sitä muutakin väännettyä kuin rautalankaa. Nimittäin haiku:

Söisin salaatin.
Käy! Ilman kasviksia.
Unohda nälkä.



Suositellaanko vegaaneille: no ei ruokalistan perusteella, mutta toimii ensiapuna, jos ei ole kiire lennolle, eikä iso nälkä ja kärsimättömyys vaivaa.

Terminaali 2, portti 29.
su-pe klo 11-20, la 11-19