Hima & Sali, 13.12.2011

MANU:

Paremmallakin fiiliksellä olen joskus etsinyt lounaspaikkaa. En normaalisti liiku Ruoholahdessa päin, ja nytkin syy on mahdollisimman ankea. Olen oikeudessa puimassa erästä vahinkoasiaa, josta ei nyt kuitenkaan tässä sen enempää.

Lisäksi olen krapulassa. Se taas juontuu siitä, että minut on eilen irtisanottu työpaikastani.

Että paremmallakin fiiliksellä olen joskus etsinyt lounaspaikkaa.

Pöllämystyneisyydeltänikin onneksi ymmärrän, ettei Käräjäoikeuden viereinen Hesburger todellakaan ole se ideaalein vaihtoehto. Kaapelitehtaan Himaa ja Salia ei olekaan tullut testattua koskaan. Mutta sen lounaan on paras olla hyvä.

Ja onhan se.

Oletteko huomanneet, että ruoka on lohturuokaa usein silloin, kun sitä saa syödä ilman kiirettä ja paljon? No, minä olen huomannut. Tykkään siis Hima & Salin lounassysteemistä kovasti. Ainakin tänään on tarjolla kasvissyöjille wokkia nuudeleilla tai riisillä.

Wokin ainekset saa itse koota kulhoon eräänlaisesta hyvin varustellusta buffet-tiskistä. Mätän kipponi kukkuralleen tofua, maissia, porkkanasuikaleita sun muuta inkivääriä. Wokkikokki pyöräyttää kasvikset pannullaan muutamassa minuutissa ja lopuksi saan itse lisätä annokseen niin paljon nuudeleita tai riisiä kuin haluan.

Siis niin paljon haluan!

Totta kai tämmöinen tuoreista annoksista silmieni edessä wokattu annos on paitsi suuri, myös erinomaisen hyvä. Jossain vaiheessa tosin huolestun nuudeleista. Olen taas ollut huono vegaani, ja unohtanut kysyä onko niissä munaa. Ehkä olisi pitänyt ottaa riisiä.

Rauhoitan omatuntoani kasaamalla salaattitiskistä ituhipin habitukseeni vallan hyvin istuvan mung-papu –painotteisen läjän.

Onneksi minulla on sattumalta yli tunti aikaa syödä.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä

Ma-pe 8.30-21.00
(Lounas 11.00-14.30)
La-su 12.00-19.00

Tallberginkatu 1 C
00180 Helsinki
http://www.himasali.com/

Chico's Itäkeskus, heinäkuu 2011

JULLE:

Tyypillisen ketjuravintolan oloinen Chico's ei äkkiseltään houkuttele levottomine ääni- ja sisustuskuosimaailmoineen.

Minua jaksaa ihmettyttää, miksi jo muutenkin aisteja ylikuormittaviin ostoskeskuksiin ei keksitä perustaa hiljaisia saarekkeita, joissa voisi rauhoittua hetkeksi. Jos ei muuten, niin edes keräämään voimia seuraavaa ostosrundia varten. Pelätäänkö siinä jonkun shoppailuhypetilan katkeamista?

Oman lisänsä Chico'sin äänimaailmaan tuovat asiakkaat - joita on paljon. Paikka on iltapäivisin ilmeisen suosittu.

Mutta nyt on nälkä ja kesälomalaisena minulla ei ole kiire. Ei haittaa, vaikka tarjoilijaa saakin odottaa eikä hälinäkään jaksa harmittaa nukkumalähiöstä saapunutta vierailijaa .

Ruokalistassa houkuttelee Vegetarian Club Burger bataattiranskalaisilla (13,40). Selvää on, että vuohenjuusto jouduttaisiin jättämään pois. Ääneen pohdiskelen, että chilibearnaisekastike sisältänee voita ja coleslaw majoneesia. Näiden, käsittääkseni peruslisäkkeiden, koostumusta tarjoilija ei kuitenkaan tiedä.

Eikä enää niin yllättäen soijapihvinkään.

Tarjoilijan varmistettua koostumukset kokilta ryhdymme pohtimaan, millä korvaisin kastikkeen. Ehkä salsa voisi sopia?

Ei kuulemma sovi, koska se sisältää mereneläviä.

Salsassa kalaa??!

Pienen hetken ehdin jo pelästyä, että olen nauttinut tortillasipsieni kanssa vuosia kalalientä. Onneksi järki puuttuu peliin ja tarjoilijakin älyää lukeneensa ruokalistan koodeja väärin.

En ilkeyttäni tai tilan täyttämisen vuoksi moiti tarjoilijan tietämättömyyttä. Nykyaikana vaan on kovasti paljon meidän vegaanien lisäksi ruoka-aineallergikkoja, joille tarjoilijan tietämätömyys tai välinpitämättömyys voi olla jopa kohtalokasta. Tässä tapauksessa on kyse tietämättömyydestä, joka mielestäni on pienempi synti.

Ihan hyvällä mielellä mielellä olen, kun ruoka sitten saapuu.

Mieli vain paranee upotettuani aterimet avonaisena tarjoiltuun burgeriin, joka todellakin vetää puoleensa runsaine päällysteineen. Varsinkin savutofu-punapippurihillo-guacamole-suolakurkkupuolisko koukuttaa. Soijapihvikään ei vaikuttaisi tulevan Saarioisten valikoimista.

Ei haittaa pätkääkään, vaikka tässä ei yritetä mitenkään jäljitellä perinteisiä burgermakuja. Ja olisihan tuon jo bataattiranskalaisistakin arvannut.

Jotka muuten ovat tavattoman makean maukkaita.

Harmittaa kyllä tavallaan, että koko annos on niin täyttävä, että aivan kaikkia ranskalaisia en edes pysty syömään.

Kyllä ne nyt tätä kirjoittaessa kelpaisivat.

Itäkatu 3, Helsinki
puh. 010 76 63670
itakeskus.chicos@sok .fi
Avoinna: ma-ti 11-21.30,
ke-pe 11-22, la 11-21.30, su (ja arkipyhinä) 12-20.30

Kokomo Tikibar & Room 21.7, 1.2. ja 28.2.

JULLE:

21.7.
Olen pahoillani.

Olen jakanut väärää tietoa - tietämättäni tosin.

Sitäpaitsi tämä päivitys on viipynyt liian kauan.

Olin ennen edellisen blogimerkinnän kirjoittamista tarkistanut Kokomosta sähköpostitse Curry rotin vegaanisuuden. Heinäkuussa "kaupungin parhaassa tikissä" vieraillessani minulle selvisi kuitenkin, että taikinaan onkin käytetty kananmunaa.

Eikä siinä kaikki.

Vaihtoehtoja selvitellessä paljastui, että listan (aiemmin nauttimani) tofuruoatkaan eivät olisi vegaanisia, sillä panerointiin on käytetty kananmunaa.

Olin bambulla päähän lyöty.

Edellisillä kerroilla minulle oli nimittäin vakuutettu, että tofuruoat ovat vegaanisia.

En ala arvailemaan, mikä on syynä ristiriitaiseen informaatioon, varsinkin, kun tarjoilijat ovat aina auliisti tarkastaneet koostumuksen keittiöhenkilökunnalta. Harmitti joka tapauksessa.

Toki olen tottunut siihen, että ruokalistalta ei löydy välttämättä täysin vegaanista vaihtoehtoa valmiina. Mutta ravintolasta, joka haluaa johdatella asiakkaansa Etelämeren tunnelmiin uskoisi löytyvän muutamakin rehevän värikäs kasvisannos.

Koska Kokomo on aiemmin vakuuttanut minut ystävällisellä palvelullaan, en toki hetkeäkään epäillyt, että joutuisin nälkäisenä tikicocktailejani siemailemaan. Keittiössä minulle loihdittiinkin runsas, kaunis ja hedelmäinen tofusalaatti.

Pääsisiköhän se ihan viralliselle ruokalistalle asti?

1.2. ja 28.2.

Helsingin ensimmäistä tikibaaria olikin jo odotettu.

Ainakin minä olin odottanut. Olen nimittäin tikientusiasti.

Tikitunnelma ammentaa polynesialais-havajilaisesta mytologiasta ja estetiikasta - tai mielikuvasta niistä. Baarista muuntuu etelämerellinen pakopaikka paitsi sisustuksen ja värikkäiden rommipohjaisten drinkkien, parhaimmillaan myös tarjoilijoiden asujen, musiikin ja ruoan myötä.

Keskeisintä tikibaareissa - ja tikissä - on todellisuuspako. Sillä, kuinka "aidoin" keinoin se toteutetaan, ei niinkään ole merkitystä. Riittää rentouttava tunne siitä, millainen kiireetön hetki rehevällä Etelämeren saarella voisi olla.

Koska Manukin on varsin mieltynyt tikibaareihin, oli meidän päästävä testaamaan Kokomo heti sen auettua - tai no, työvelvoitteidemme takia pääsimme paikalle vasta kaksi tuntia myöhemmin. Työpaikallani kun ei ainakaan toistaiseksi "tikibaarissa" ole hyväksyttävä palkallinen poissaolosyy.

Kokomon menu on kaunis, mutta vegaanivaihtoehtoja ei sieltä juuri löydy.
Alkuruoista ainakin Tofu palai -salaatti ja Curry Roti kasviksilla sopivat vegaanille, pääruoista ei yksikään. Herkulliselta kuulostavien kikhernepihvienkin valmistukseen on valittettavasti käytetty kananmunaa.

Friteeratusta tofusta ja appelsiini-chilisalaatista anissoijakastikkella koostuva Tofu Palai sai siis luvan kyydittää juomiani. Maussa ei ollut moittimista - päinvastoin: makean kirpeän ja tulisen yhdistelmä yllätti makunystyrät juuri oikealla tavalla. Harmi vain, että annos oli kokoonsa nähden hieman ylihinnoiteltu.

Seuraavan kerran Kokomossa aterioidessani halusin jotain täyttävämpää. Tiedustelinkin, pystyisikö pääruokalistan annoksen tonnikalan korvaamaan tofulla. Tarjoilijan mutkaton "eiköhän se onnistu" ilahdutti.

Muutenkin Kokomon palvelusta täytyy antaa erityismaininta: tietoa ei tarvitse nyhtää, vaan rento (havaijipaitoihin puettu!) henkilökunta kertoo mielellään ja asiantuntevasti ravintolansa tarjonnasta.

Tämäkin annos oli hieman kallis, mutta anissoijakastikkeen jännittävästi maustamat ei-niin-jännittävät vihannekset ja riisi maistuivat, ja täyttivätkin. Voimakkaan makuisen kastikkeen kanssa kannattaa muuten olla varovainen. Makuun tykästyneenä lorautin kastiketta ruokaani reilusti sillä seurauksella, että kaikki muut maut katosivat tavoittamattomiin. Oma moka.

(Huomasin juuri, että ko. annosta ei enää listalta löydy, mutta eiköhän lihan korvaaminen tofulla onnistu muissakin annoksissa).

Kokomo jatkaa edeltäjänsä Bellyn lounastarjoiluperinnettä. Lounaalla en ole Kokomossa vielä käynyt, mutta sähköpostiini saapuvien lounaslistojen perusteella vegaanivaihtoehtoja on harvemmin saatavilla. Lounastarjontaa kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä satunnaiset vegaanivaihtoehdot ovat kaukana peruskasvihöystöstä ja varmasti kokeilun arvoisia. Kun vielä merkinnät annosten laktoosittomuudesta, lihattomuudesta ja gluteenittomuudesta palautetaan listalle, säästyvät kasvisyöjät ja ruoka-aineallergikot turhan reissun aiheuttamalta pahalta mieleltä.


Kokomon cocktaileja loihtimaan on palkattu kokeneita miksologistivelhoja. Vaikuttavalle cocktail-listalle mahtuu muutama tikidrinkkiklassikko ja useampi oma, tikiperinteitä mukaileva luomus.

Kuten asiaan kuuluu, osa juomista tarjoillaan keraamisista tikimukeista. Suomen alkoholilainsäädännöstä johtuen ei rommi drinkeissä juuri maistu tai päässä tunnu. Se oikeastaan sopii minulle: pystynpähän tutustumaan kerralla useampaan cocktailiin etenkin kun cocktailit ovat varsin kohtuuhintaisia.

Tähän mennessä olen pitänyt kaikista Kokomossa nauttimistani juomasekoituksista.

Vegaanin on syytä varmistaa, että juoma ei sisällä hunajaa, mikä on melko yleinen tikijuomien ainesosa.

Sisustukseen on selvästi panostettu. Kaislakattojen, bambusomisteiden ja värillisten lamppujen avulla on onnistuttu luomaan etelämerellistä ja intiimiä tunnelmaa etenkin baarin puolella.

Puhdasta tikiä eikä kahta samanlaista tikibaaria ole olemassa. Tietty omaleimaisuus tikibaarin sisustuksessa on toivottavaa. Patinan puutetta voi paikata uniikeilla sisustuselementeillä. Kokomon miljööseen oman mausteensa tuovat Kalle Taivaisen veistämät, jo ovella tervehtivät kunnioitusta herättävät tikipatsaat.

Jos tuntuu siltä, että Kokomon suuret, peittämättömät ikkunat tekevät myyttiselle tropiikin saarelle lipumisesta mahdotonta, kannattaa kääntää selkänsä Uudenmaankadulle, tilata Zombie ja keskittyä nauttimaan ravintolan moitteettomalla maulla valitusta, tunnelmaa tukevasta musiikista.


Suositellaanko vegaaneille: Ruoan puolesta ei voi suositella. Drinkkien kyllä.


Avoinna - Open
MA-TI: 11-24 MON-TUE
KE-TO: 11-02 WED-THU
PE: 11-04 FRI
LA: 13-04 SAT
SU: 14-01 SUN

Uudenmaankatu 16-20
00120 Helsinki
Tel. +358 44 7398 125

http://www.kokomo.fi

Gastropub Soho, Tampere 19.3.11

MANU:
Brittipubi Soho on ollut suosikkibaarini Tampereella jo vuosia, siinä määrin niin että jokainen visiitti saa enemmän tai vähemmän vakavasti miettimään muuttoa takaisin kaupunkiin. Jalkapalloa, hyvä olutvalikoima, ruokaakin, mukavia ihmisiä. Mitäs muuta sitä nyt sitten tarvitsee?

Kaiken lisäksi kohu-TamU on juuri voittanut TPS:n. Otan tiskiltä mietiskelyoluen ja alan tutkia ruokalistaa. Tajuan, etten ole syönyt täällä aikoihin, enkä vegaaniaikanani kertaakaan.

Ruokalistalla on pari kasvisannosta, muttei mitään kovinkaan vegaanista. Sohossa tilataan tiskiltä, eli eipä muuta kuin lampsin sinne kysymään. Tarjoilijatar on helpotuksekseni sekä hyvin ystävällinen että perillä veganismista. ”Totta kai” saa sekä peruna-papu-curryn että Hyde Park –kasvishampurilaisen vegaanisena.

Miten ihanaa, että se on teille ”totta kai”! Tilaan peruna-papu-curryn. Intialaistyyppinen curry on mausteinen, kaunis, kermainen (olisiko sitten soijakermaa tai peräti kookoskermaa käytetty reilulla kädellä) ja luonnossa vielä nätimpi kuin oheisessa valokuvassa. Annokseen kuuluu myös pala vegaanista naan-leipää, mistä erityiskiitos, sellaista ei Suomessa moni ravintola tarjoile.

Toki annos on pubisafkaksi hintava, 13,50 euroa. En jaksa nyt kuitenkaan murehtia. Huuhdon annoksen alas tuopillisella London Pridea. Olen onnellinen ja olen mies, olen onnellinen mies. Haluan Sohoon takaisin, pian.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä
Ma-pe 11-02
la 12-02
su 14-02
Otavalankatu 10, Tampere
http://www.gastropub.net/soho/

Zucchini, Helsinki, 3.2.11

MANU:
Saamme pitkästä aikaa tehtyä lounastreffit kantakaupungin mahdollisesti parhaaseen kasvisravintolaan, ensimmäistä kertaa Hyvän kurkun olemassaoloaikana, huomaan. Kodikkaaseen, mutkattomaan ja aina erittäin täyteen ravintolaan on helppo mennä. Ruoka on tehty tuoreista kasviksista, päivän lounaasta on aina tarjolla vegaanivaihtoehto.

Zucchinissahan haetaan eli jonotetaan ruoka itse tiskiltä. Tänään lounas on runsailla kasviksilla höystettyä makaronilaatikkoa, salaatin ja leivän kanssa totta kai. Tarjoilija suorastaan kehottaa mättämään lautaselle myös ketsuppia valtavasta lasikulhosta. Teen niin, koska kerran lupakin oikein on.

En muista koskaan pettyneeni Zucchinin ruokaan, mutten siellä minkään gourmet-elämyksenkään vuoksi toki käy. Ruoka on nytkin niin sanotusti perushyvää, eihän makaronilaatikko huono voi olla, ja rutkasti maukkaampaa tämä on kuin itse tekemäni. Ehkä pikkaisen tylsää kuitenkin, vaikka yrteistä ainakin rosmariini piristää annoksen makua ihan kivasti, samoin kesäkurpitsan ja tomaattikastikkeen ympärille rakentunut kastike.

Alkukeitossa on tänään juustoa, joten sen joutuu jättämään väliin. Olen niin tohkeissani lounasseurastani (ihana Julle!) etten älyä kyllä kysyäkään olisiko siitäkin ollut vegaaniversio. Pelkkä makaroniloora on ehkä yhdeksän euron hintaansa nähden pikkaisen pieni.

Jos yllä olevasta saa sen kuvan, että suhtaudun Zucchinin jotenkin kriittisesti, niin ei kuulkaas pidä paikkaansa. Toivoisin kovasti paikan olevan auki iltaan ja yöhön asti. Ajatelkaa nyt sitä tunnelman lämpöä ja tiiviyttä jos Zucchinin ruokia ja myös lounasaikaan enemmän tai vähemmän paitsioon jääviä luomuviinejä voisi maistella yöhön asti.

Pakahdun tästä itse loihtimastani mielikuvasta. Kuka lähtee kansanliikkeeseen?

JULLE:

Oi, minä lähden kansanliikkeeseen!

Olisipa tosiaan suloista, jos Zucchinin tunnelmassa saisi viihtyä iltaisinkin, ilman töihin palaamisen kiirettä. Ja mielellään juuri niin kirjavan asiakaskunnan seurassa kuin lounasaikaankin.

Mutta hyvä näinkin. Olen ihan onnekas, että työpaikkani sijaitsee suhteellisen lähellä tätä kasvisravintolaa, jonne mieluusti sovinkin lounastapaamisia. Huolimatta siitä, että Zucchini on lounasaikaan täyteen ammuttu, on ilmapiirissä jotain kovin rauhoittavaa. Tunne saattaa johtua seinällä riippuvista vanhoista ryijyistä tai tietoisuudesta siitä, että kellään kanssalounastajista ei ole raatoa lautasellaan.

Zucchiniin hakeudutaan ennen kaikkea sen maistuvan ruoan vuoksi. Minua viehättävät annoksissa etenkin ne salaatit. Ei mitään eksoottista, mutta värikkyydessään oikein raikkaita.

Nauttimamme ruismakaronilaatikko oli miellyttävän lempeää, mutta ehkä minunkin mieleeni ovat enemmän hieman mausteisemmat lootat, kuten Vegaanin keittokirjan currytahnalla ryyditetty herkku. Sitä kokeiltuaan on vaikea hullaantua mistään muusta makaronilaatikosta.

Zucchinin ruoka on helposti lähestyttävää olematta liian ennalta arvattavaa. Ehkä juuri siksi se hurmaa paitsi vegaanin niin myös sekasyöjän. Toivonkin ravintolalle pitkää ikää ja vieläkin pidempiä aukioloaikoja

Suositellaanko vegaaneille: Totta kai
Ma-pe 11-16
Fabianinkatu 4
00130 Helsinki

Cafe Java, Helsinki, 24.1.11

JULLE:
Kaksi tuntia aikaa terapian ja Doc Pointin välissä.

Äkkiä pois pakkasesta! Nopeasti kahvilaan, jossa voisin kirjoittaa rauhassa ja saada vahvan kahvin lisäksi vielä jotain täyttävää syödäkseni.

Ensimmäinen eteeni tullut kahvila ehti herättää odotukseni lupailemalla useampaakin "vegaanista" vaihtoehtoa. Eipä tullut kauppoja mozzarellasämpylästä ja vuohenjuustosalaatista.

Siis läheiseen Cafe Javaan, jossa onkin tullut useita kertoja nautittua varsin kelpoja soijacappuccinoja.

Cafe Javassa minua palvellut tarjoilija pystyi pienen tarkastuksen jälkeen kertomaan, että mikään leivonnaisista tai sämpylöistä ei olisi vegaaninen. No, enpä muuta uskaltanut toivoakaan. Pisteet kuitenkin tarkastuksesta.

Alkoi hiukoa, enkä halunnut palata pakkaseen. Onneksi huomasin salaattivitriinin, josta tarjoilija ei ihme kyllä huomannut minulle kertoa.

Javan suhteellisen hintava salaatti (€9,50) koostuu perussalaattipedistä ja kahdesta valinnanvaraisesta täytteestä sekä krutongeista ja punasipulista. Valikoimasta minua miellytti eniten voipavut ja marinoidut artisokansydämet. Oliiveja, herkkusieniä ja munakoisoakin olisi tarjolla ollut.

Salaatin kanssa tarjoiltava sämpylä ei henkilökunnan mukaan ollut vegaaninen, mutta he ystävällisesti ja oma-aloitteisesti lupasivat etsiä minulle jotain muuta tilalle. Valitettavasti normaalisti valikoimiin kuuluvat kurpitsansiemensämpylät olivat päässseet loppumaan, mutta pieni pala focacciaa sentään jostain löytyi.

Sitruunaöljyn säväyttämä salaatti oli ihan ok. Varsinaisen vaikutuksen minuun teki kuitenkin se pöydän reunalla nököttävä focaccian käntty. Se kun muistutti minua henkilökunnan vaivannäöstä, jotta vegaanikin saisi menun lupauksen mukaisen annoksen eteensä.

Suositellaanko vegaaneille: Keskeinen kohtauspaikka kenelle tahansa vahvan kahvin
ystävälle, jonka päivä ei pääty kello 16:een.

Cafe Java
Mannerheimintie 22–24
(Lasipalatsi)
00100 Helsinki

ma–to: 08–23.30
pe: 08–01.30
la: 09–01.30
su: 11–23.30

www.cafejava.fi

Antiokia Atabar, Helsinki, 31.8 ja 31.12. 2010

MANU:
Tunnen Helsinkiä edelleen aika huonosti, enkä ennen Julleen tutustumista tiennyt laisinkaan tästä Eerikinkadun ihastuttavan tunnelmallisesta turkkilaisesta ravintolasta.

Olin täällä ensimmäisen kerran toisilla treffeillämme. Silloinkin istuimme vielä alakertaakin huomattavasti hämytunnelmaisemmassa, sokkeloisessa yläkerrassa. Kun olimme syöneet, Julle kysyi mitä haluaisin seuraavaksi tehdä.

Vastasin.

Nyt on Jullen syntymäpäivä. Istumme taasen yläkerran itämais-psykedeelisessä atmosfäärissä, nyt pienehkössä seurueessa. Antiokiassa istuskelu on yhtä nautintoa kaikille aisteille. Paikka on kaunis, meidän sohvamme on pehmeä, turkkilainen etnojollotus soi taustalla.

Antiokiasta löytyy muutama vegaaninen tai sellaiseksi helposti muuntuva annos. Suosikiksemme on kuitenkin vakiintunut Mezeler-alkupalalajitelma. Nimenomaan isona versiona se käy aivan mainiosti pääruoasta. Sellainen siis, kiitos.

Antiokian sielu on se paikan omistava turkkilainen herrasmies, aina iloinen ystävällinen ja huomaavainen. Hän kutsuu Jullea nimellä ”ihana tyttö.” Nyt, kuten joskus aikaisemminkin, paikan nuorempien tarjoilijattarien otteessa on sen sijaan hiukan skarpattavaa. Alkupalalajitelmaan kuuluva leipä tehdään tavallisesti maitoon, ja nyt sitä ei muka saisikaan maidottomana. Aina on saanut, Julle inttää, ja hetken käsienvääntelyn jälkeen neito lähtee selvittämään asiaa.

Kohta hän palaa kertomaan, että leivän tosiaan saa maidottomana.

Hyvä. Mezeler-lajitelmaan kuuluu leivän lisäksi viininlehtikääryleitä, oliiveja, hummusta, ezmeä, munakoisotahnaa, turkinpippuri-paprika-saksanpähkinälevitettä sekä vihreitä linssejä oliiviöljyssä ja viinietikassa marinoituna. Ainoastaan fetajuuston joutuu jättämään vegaaniversiosta pois.

Annos tuodaan valtavalla metallilautasella. Maut täydentävät toisiaan hyvin ja tahna-levitteet ovat keskenään riittävän erilaisia. Tätä settiä on joku joskus miettinyt, se on hyvä kokonaisuus. Iso lautanen tosiaan on aika iso, mutta silti sanoisin että 20 euroa on joka tapauksessa pikkaisen yläkanttiin vedetty hinta.

Turkkilainen punaviini on oikein hyvää. Jossain vaiheessa omistajasetä ylipuhuu ottamaan myös sikäläistä olutta. Alamme kutsua sitä superolueksi, koska se tuodaan melkein litraisissa pulloissa. Paljon millekään se ei kyllä maustu, mikä tietysti saattaa olla mausteisen ruoan kanssa tarkoituksenmukaistakin.

JULLE:
Antiokia on suosikkiravintolani vuosien takaa.

Siellä on vietetty merkkipäiviä ja näyttelynavajaisia. Sinne on päädytty elokuvailtojen ja Morrisseyn keikan jälkeen. Antiokian hämyssä on parannettu maailmaa, krapulaa ja ystävän pahaa mieltä.

Sen vuoksi tästä onkin niin vaikea kirjoittaa.

Yritän nyt etäännyttää itseni hieman ja muistaa, että ei lukijaa kiinnosta rakkaudellinen tunnelmointini vaan se, että kannattaako ravintolassa syödä.

Sanonpahan nyt kuitenkin, että Antiokia hakee Helsingin ravintoloiden joukossa viihtyisyydessä vertaistaan. Tunnelman kruunaavat yläkerran hämyisät divaaninurkkaukset, jonne sijoittumIsen pyrin aina varmistamaan pöytävarauksella.

Vegaani voi listalta jopa valita muutaman eri vaihtoehdon välillä. Minulle se tosin on merkityksetöntä, sillä tilaan AINA Antiokiassa aterioidessani suuren alkupalalajitelman (Mezeler).

Kun alkuperäisestä annoksesta pyytää jättämään fetajuuston pois, lautaselle jää kuusi turkkilaista mezehurmausta. Viininlehtikääryleiden, oliivien ja hummuksen lisäksi ruokailijaa hemmotellaan turkinpippuri-saksanpähkinätahnalla, sitruunalla ja valkosipulilla maustetulla munakoisopyreellä, oliviiviöljyssä ja viinietikassa marinoidulla vihreillä linsseillä, punasipulilla ja tomaatilla.

Ja ennen kaikkea Ezmellä.

Ezme, eli mintulla ja chilipaprikalla maustettu tomaatti-kurkku-sipuli-paprikapyree, on herkku, joka ansaitsee oman kappaleensa. Useita kertoja olen yrittänyt omistajalta maanitella sen reseptiä, tuloksetta tietenkin. Netistä olen reseptin toki löytänyt ja toiveikkaana Ezmeä valmistanutkin.

Joka kerta olen joutunut tunnustamaan Antiokan version ylivoimaiseksi. Ezme valloitti myös puolalaiset sekasyöjäystävämme, joiden haarukat verottivat annoksiamme tiuhaan.

Mezet tarjoillaan herkullisen tuoreen leivän kera. Vegaanin on tilausta tehdessä muistettava pyytää leipä valmistettuna ilman maitoa ja munaa. Ainakaan tähän mennessä en vielä ole joutunut mezelautasta leivättä nauttimaan.

20 euron hinta on kieltämättä melko korkea,mutta määrän, laadun ja tunnelman huomioonottaen ei liikaa.

Mezet muuten maksavat erikseen 7€, mikä ei paljon kirpaise, jos vaikka tekee mieli mennä tuota Ezmeä kokeilemaan.


Suositellaanko vegaaneille: Kyllä suositellaan, kaikille suositellaan.
Eerikinkatu 44
00180 Helsinki
Ma-to 14-23.30
Pe-la 13-01.30
Su 14-23
http://www.antiokiabar.com/

Mad Hatter, Lontoo, 19.10 – 20.10.10

MANU:
Yhdistetty työ- ja lomamatka Lontooseen alkaa, kuinka ollakaan, suosikkipanimomme Fullersin omistamassa hotellissa. Ja Fullers Hotelissa kun ollaan, alakerrassa on totta kai pubi. Sieltä saa paitsi panimon ihania ale-oluita (kaikki täysin vegaanisia!), myös perinteistä pubiruokaa.

Ja nälkähän tässä onkin. Ruokalistalla näkyy pari kasvisoptiota. Kysymällä selviää, että ”bangers & mash” on peräti vegaaninen! Pian pöytään kannetaan mitä hämmentävimmän näköinen lautasellinen kasvismakkaroiden ja ruskean siiderikastikkeen peittämää perunamuusia.

Olen jotenkin äärettömän tyytyväinen. Nyt ei olla missään Kalifornian terveysruokahippien itukommuunissa! Nyt vedetään kaljaa ja pubiruokaa Lontoossa!

Olen britti, melkein! Pubin telkkarissa pyörii Arsenalin peli! Tunnen eläväni ja hengittäväni niin autenttista Englantia ja englantilaista keittiötä kuin vegaani vain voi.

Itse asiassa pubissa on todella hiljaista.
Olen myös varma että annos näyttää monesta kaamealta. Hyvää se silti on.

Kasvismakkarat on valmistettu paikan päällä tuoreeltaan. Niissä on ainakin perunaa, porkkanaa, kaalia ja parsaa. Söisin niitä enemmänkin, samoin sopivan kiinteäksi ja melkein paakkuiseksi jätettyä muusia.

London Pride ja tämä ruoka ovat Michelin-tähden arvoinen yhdistelmä.

Ruokalista muuten lupaa annokseen kuuluvan myös ”vegetable chips”, mutta sellaisesta ei näy jälkeäkään. Miinus siitä.

Seuraavan aamun aamiainen jättää huomattavasti viileämmäksi. Reippaasti toistakymmentä puntaa maksava lautanen sisältää pari herkkusientä, jonkinlaista röstiperunaa, grillattua tomaattia, yhden eilisillan kaltaisen makkaran sekä liian ison kipollisen englantilaista perversiota, lämmitettyjä tölkkipapuja tomaattikastikkeessa.

Aamiaislautasesta joutuu jättämään kananmunat pois, mutta mitään ei tule tilalle eikä hintaakaan lasketa.

Annos on pieni ja kurja, nolon ja raivostuttavan välimaastossa. Parilla herkkusienelläkö minä päiväni saan käyntiin? No, paahtoleipää saa sentään hakea noutopöydästä, ja kahviakin saa pyytämällä lisää.

Hotellina Mad Hatter on muuten vähän siinä ja siinä. Huone maksaa 155 puntaa yöltä. Huoneet ja käytävät ovat siitä huolimatta aika ruhjuisia, vaikkakin ihan sympaattisella tavalla.

Suositellaanko vegaaneille: Makkaroita kyllä ennakkoluulottomille, aamiaista ei.
3-7 Stamford Street
London SE1 8NY
http://www.fullershotels.com/rte.asp?id=57

The Ring, Lontoo, 19.10.10

MANU:
Tämä Lambethin alue ei todellakaan ole mitään Lontoon viehättävintä eikä iltaisin kutsuvinta. Turistikohteita, uudisrakennuksia, toimistokolosseja – ei niinkään kivoja ravintoloita tai pubeja.

Hotellimme nyt kuitenkin on tällä seudulla ja - yllätys, yllätys – iltapalan tarve on kova. Majapaikan pubikeittiö on jo kiinni, mutta onneksi lyhyen kävelymatkan päästä, aivan Southwarkin metroaseman ovensuusta löytyy sentään thai-sapuskaa tarjoava The Ring.

Kehä on hiukan tavallisesta poikkeava (gastro)pub. Sisustus on lontoolaisbaarien valtavirrasta poiketen hyvinkin postmoderni, kulttuurisia ja historiallisia kerroksia yhdistellään varsin estottomasti.

Seiniä koristavat kuvat 1900-luvun alun nyrkkeilysankareista, mikä johtuu siitä, että tällä paikalla on aikanaan sijainnut Englannin ensimmäinen ammattinyrkkeilyareena. Vieressämme loimuaa kelmeää valoaan valtava laajakuva-takkavideo.

Tämä on nyt sitten varmastikin 2000-lukuista ironiaa.

Pikkaisen sekavaa ilmettä pehmentää The Ringin miellyttävän hämärä tunnelmavalaistus.

Harvasta pubista sitä paitsi saa (ainakaan nyt myöhään tiistai-iltana!) herkullista thairuokaakaan.

Tilaamme aidolta thailta vaikuttavalta tarjoilijattarelta keltaisen ja vihreän currykastikkeen. Annokset ovat oikein hyvät. Maustaminen on rohkeaa ja vahvaa, varsinkin vihreä curry on erittäin tulinen. Vihanneksia on melkein ylitsepursuavan runsaasti. Satsit ovat todella isoa, hyvinkin keskivertoa suurempaa ravintolakokoa.

Thaicurry on sitä paitsi aina erinomaista alen kanssa.

Paikka on kerrassaan kiva pikku yllätyslöytö, pidämme kovasti.

JULLE:
Matkani Helsingin Kruununhaasta Tukholman kautta Lontoon Mad Hatter -hotelliin oli kestänyt kuutisen tuntia.

Olin nälkäinen ja kofeiinivajettakin podin. Helsinki-Vantaan Robert's Coffeesta oli soijamaito loppu, eikä Norwegian Airlinesilla ollut sipsien lisäksi tarjota vegaanille mitään syötävää.

Hotellilla jälleennäkemispusuttelu jäi hätäiseksi kun ruokaa oli pakko saada ja pian. Onneksi ystävällinen vastaanottovirkailija opasti meidät oikealle suunnalle.

The Ring kutsui viihtymään merkillisine yhdistelmineen mennyttä maailmaa ja viimeisiä trendejä. Sitä paitsi iltakymmenen aikaan oli turha alkaa arpomaan, vaikka korttelista olisi hyvinkin saattanut löytyä muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja. Kieltämättä meidän tapauksessamme myös kadulle kantautunut maltaan ja thairuoan tuoksujen yhdistelmä toimi tehokkaana sisäänheittäjänä.

Currya oli mahdollista tilata eri lisukkein, joista me tietysti valitsimme tofun ja kasvikset.

Sähköisen takkatulen loimussa nauttimani keltainen curry perunoineen ja basilikoineen maistui varsin oivalliselta, joskin hieman liian tuliselta minun makuuni.

Totta puhuen se maistui jopa vahvemmalta kuin Manun vihreä curry. Ei se kuitenkaan kipukynnystä ylittänyt. Kuten ei hintakaan, joka oli siinä kympin pintaan.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä
Ma-ke 11-23.30
To-la 11-00.30
Su 12-23
72 Blackfriars Rd
London SE1 8HA

Saf, Lontoo, 20.10.10

MANU:
Kokonaan vegaaninen, enimmäkseen raakaravintoa tarjoava Saf taitaa olla Lontoon vegaanipaikoista se hienoin ja hienostunein. Saf mainostaa (aiheesta) ruokansa elämyksellisyyttä, mutta korostaa samalla antimiensa terveysvaikutuksia.

Nyt ollaan niin kaukana aamun ja eilisillan pubiruoasta kuin vain mahdollista! Vegaanillakin on tarpeeksi suuressa kaupungissa rajaton valinnanvara – jos siis lompakko on pohjaton…

Sitä se ei meillä ole, mutta päätämme että matkoilla ei säästellä.

Otamme alkudrinkiksi shampanjasta, eksoottisista marjoista ja raakasuklaasta laaditun, taivaallisen kirpeän ja suklaisen Guilty Husband –drinkin. Alkukeitoksi taas olisi tavallisesti gazpachoa, mutta se on tänään korvattu keltaisella dhal-tyyppisellä, kermaisen pehmeällä dhal-keitolla. Ei valittamista, joskaan ei mitään tajunnan räjäyttävän erikoistakaan.

Pääruokani Chilli Resillos on cashew-pähkinöistä tehdyllä juustolla täytettyjä jalopenopalkoja, vielä salsalla ja guacamolella höystettynä. Todella hyvää ja tulista tämä on, joskin mietin, meneekö cashew-juuston hienostunut maku vähän hukkaan vaativassa chilimaastossa. Kaunis annos on kuitenkin harmittavan pieni, fine dining –paikassa kun ollaan…

Cocktaileineen ja punaviineineen laskumme nousee kahdelta hengeltä lähemmäs sataa puntaa. Väitän että ruoka jota ei muualta saa, on silti hintansa väärti.
Nyt oltiin selvästi tultu vähän parempaan paikkaan: mieleen palautui New Yorkin Blossom'sin fiinimpi atmösfääri.

JULLE:
Nyt oltiin selvästi tultu vähän parempaan paikkaan: mieleen palautui New Yorkin Blossom'sin fiinimpi atmösfääri.

Pilvissä leijailevat odotuksemme palkittiin pian cocktailien muodossa: Syyllisen aviomiehen hemmoteltavaksi oli helppo heittäytyä. Shampanja, suklaa ja appelsiini yhdistyivät sävykkääksi, ei liian makeaksi, juomasekoitukseksi.

Alkuruoka, cashewjuustoa pestolla oli sellainen klassisen gourmet-taidepläjäys. Tiedättehän, suuren lautasen keskellä nököttää pieni patémainen kakkara, johon on tökätty pari lastua ja muutama verso sojottamaan ristiin. Kastike taas on roiskittu lautaselle huolimattoman harkitusti.

Mutta voi, kuinka herkullista se olikaan! Pehmeää ja hienostunutta

Cashewjuusto vaikuttaisi muutenkin olevan hyvin edustettuina ruokalistalla ja hyvä niin.

Pääruoka, kookosnuudeleita ja vihanneksia, sen sijaan oli hienoinen pettymys. Mielestäni en keittoa tilannut, mutta liemen suhde substanssiin viesti toista. Pieni ei annos ollut, vaan jälleen kerran Manu sai ilon auttaa lautaseni puhdistuksessa.

Kyllä, Safissa maksaa helposti ateriastaan keskimääräistä enemmän. Siltikään en kehottaisi säästämään cocktailien (myös useita alkoholittomia vaihtoehtoja tarjolla) tai alkuruoan kustannuksella.

Päinvastoin, panosta niihin! Paremmissa paikoissa tulee sitä paitsi syötyä sen verran harvoin, että pihtailu vain häiritsisi lyhyttä eskapismin huumaa.

Suositellaanko vegaaneille: Ilman muuta, vahvasti!
Ma-la 11.30-15.30, 18-23
Su 12-16, 18-23
152-154 Curtain Road
Shoreditch London EC2A 3AT
http://www.safrestaurant.co.uk/

Our Cornish Pasty Shop, Brighton, 21.10.10

MANU:
Päiväretki Brightonin merelliseen lomakaupunkiin on erinomainen tapa hengähtää Lontoon humusta – varsinkin lokakuussa, kun Brightonissa ei juuri ole muita turisteja. Jäljelle jää pieni, suloinen, mutta erittäin vireä opiskelijakaupunki, jossa ruokatarjontaa on vegaaneillekin vaikka kuinka.

Our Cornish Pasty Shop myy nimensä mukaisesti Cornwallin alueen perinteistä hiukopalaa, pasteijamaisia täytettyjä, suolaisia piirakoita – tämä Brightonin oma pikku ketju siis tekee ja myy niitä myös vegaanisina.

Me osumme paikalle juuri ennen sulkemisaikaa, emmekä tiedä näistä suolapiirakoista mitään. Se johtuu lähinnä huomiomme kiinnittävistä makeista vegaanileivonnaisista.

Emme ole syöneet vielä lämmintä ruokaakaan, mutta pakkohan se on pysähtyä soijacappuccinolle ja keksirouheella terästetylle suklaakakulle. Vegaanikakuksi aivan törkeän hyvää – muttei yhtä hyvää kuin Jullen valinta!

JULLE:
Olin uusien kenkien onnellinen omistaja. Eikä minkä tahansa kenkien, vaan kauniiden, mukavien ja vieläpä huokeiden Vegetarian Shoes-kenkien. Yrityksen päämyymälä nimittäin sijaitsee Brightonin Gardner-kadulla.

Pian kadulla kävellessämme bongasimme Our cornish pastry shopin ja sen ikkunassa olevan ”vegan cakes” -kyltin. Meistä on tullut matkoillamme hyviä bongareita.

Onneksi emme ajatelleet lihaisaan perinnepasteijaan viittaavaa puodin nimeä sen kummemmin, sillä muuten olisi voinut jäädä parahultainen kakkupala nauttimatta. Omenasitruunakakku todellakin lumosi kirpeydellään, makeudellaan ja kuohkeudellaan.

Toivottavasti pääsemme uudestaan Brightoniin, sillä kokeilisin mieluusti myös suolaista tarjontaa. Perinneruoan vegaaniversioita kun löytyy useampaakin sorttia. Esimerkiksi Thai vegetable (mixed vegetables and pulses in coconut milk, with lemon grass in a spicy thai curry sauce) ei ehkä ole lähinnä perinteistä cornwallilaisten herkkua, mutta minua tuo kutkuttaisi.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä! Kyllä!
24 Gardner Street
Brighton BN1 1UP
www.ourcornishpastyshop.com

Red Veg, Brighton, 21.10.10

MANU:
Poikkeuksellisen sympaattinen pikaruokapaikka ei ole punainen vain nimessään. Paikan logo ja sisustus flirttailee vähän helpollakin kommunistinostalgialla, mutta alakerran vessojen eläinoikeusiskulauseet ja paikan virkeä punk-henkisyys tuovat ilmapiiriin tervettä nykyvasemmistolaisuutta.

Vegaanille olisi enimmäkseen ”vain” vegetaristisessa menussa tarjolla niin kakkua kuin hot dogia tai soppaakin, mutten pysty vastustamaan Jullen rullafalafel-tilausta.

Hot dog on liian pieni tähän nälkään ja nyt puhutaan sentään oikeasta tuoreesta falafelista, johon tulee lisukkeeksi korianteria, hummusta, tahinaa, chilikastiketta, oliiveja… Lisäksi itse pullat saa chilimausteella, mihin tilaisuuteen toki tartun.

Chili tosiaan maistuu pullissa. En muista syöneeni näin tulista falapullaa koskaan .- mutta samalla annokseen tulee hummuksen tuomaa lempeää pehmeyttä.

Hyvää siis on. Jötkäle on juuri sopivan jyhkeä tyydyttääkseen himokkaammankin herkuttelijan. Kasvot tahinassa suuntaamme kohti Lontoon junaa.

JULLE:
Sinänsä yllättävää, että Brightonin monista kasvisravintoloista päädyimme tähän hieman nuhjuiseen ja vetoisaan pikaruokakahvilaan, jossa ei edes ollut anniskeluoikeuksia.

Minä pidän lämmöstä ja Manu alkoholista.

Loppujen lopuksi kuitenkin varsin itsestäänselvää.

Nähtyäni ruokalistalla falarullan, jonka täytteessä mainittiin hummus, sitruuna, persilja ja k a h d e s t i korianteri, ei vaihtoehdoista enää keskusteltu.

Pötkö maistui juuri niin erinomaiselta kuin pitikin, pehmeältä ja kirpeältä. Myös reilu neljän punnan hinta miellytti. Natustelua tahditti mainio elektropop ja palvelukin oli mutkattoman ystävällistä

Juuri nyt päätin, että menemme takaisin Brightoniin heti tilaisuuden tullen. Ja silloin aion käydä maistamassa Red Vegin riisillä, mintulla ja korianterilla täytettyjä viininlehtikääryleitä.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä
Ma-ti 11-18
Ke-la 11.30-21
Su 12-17
21 Gardner Street
Brighton BN1 1UP
www.redveg.com/

222 Veggie Vegan Restaurant, Lontoo, 22.10.10

MANU:
West Kensingtonin kohtuullisen kammottavasti nimetty vegaaniravintola on kerännyt palkintoja ja kunniaa, muttei onnistu vakuuttamaan meitä sataprosenttisesti. Ei ruoka nyt pettymyskään ole, mutta ei se myöskään tee lähtemätöntä vaikutusta.

Ei ainakaan yhtä lähtemätöntä kuin paikan seiniä ”koristava”, kyynikoita huvittava, hypnoottista vaikutelmaa tavoitteleva terapiataide.

Tällaisesta vegaaniruokalasta (niin, aika ruokalamainen ja persoonaton tämä on sisustukseltaan, liian kliininen suhteessa soittamaansa savuiseen jazziin) haluaisi remuta ja riemuita Suomessa asti. Nyt parhaaksi anniksi ainakin minun osaltani jäi 222:n kuulu alkuruoka, suolainen papu-tofu-pannukakku, tai suomeksi kai lähinnä ohukainen. Olennaisinta lätyssä on täytteen taivaallinen kermaisuus.

Tällainen on ainakin tälle vegaanille edelleen harvinaista luksusta, melkein kielletyltä hedelmältä maistuvaa herkuttelua.

Muuten taidan vaan valita huonosti. Vegan roast on ihan sitä mitä lupaakin, brittien traditionaalista sunnuntaipaistosta mukaileva vegaaniversio. Sipulikastike on hyvää, samoin perunamuusi, mutta itse soijaisalta roastilta olisi kaivannut enemmän luonnetta. Hirmu hyvin tämä toki sopi 222:n erinomaisen olutvalikoiman kanssa – kerkesin kokeilla ainakin orgaanista Samuel Smiths Lageria, jota kyllä hyvinkin suosittelen.

Innostumme ottamaan jälkiruoaksi ”juustokakun” vaniljajäätelöllä. Kakku itse asiassa on selkeä pettymys, vegaanileivonnaista pahimmillaan. Se on mauton, klönttimäinen ja huomattavasti enemmän sitruunainen kuin juustoinen. Kuin olisin itse leiponut, siis.

Onneksi erinomainen soijajätski pelastaa sen minkä voi.

JULLE:
Vegan-lehden jutussa oli annettu ymmärtää, että Veggie Vegin täytetyt letut (pancakes) nauttivat jonkinlaista kulttimainetta. Siinä oli jo tarpeeksi syytä hakeutua Lontoon Kensingtoniin. Ja mikäpä siinä, lettuja nautittuani ymmärsin kyllä hypetyksen.

Jos alkuruoan valinta olikin helppo, arvoin pitkään kahden pääruoan välillä. Yhtäältä mieleni teki kovasti tuorebasilikapestoa (täyteläisen punaviinin kanssa toki). Toisaalta kurpitsanuudelit kookoshiutaleiden, parapähkinöiden, vihannesten ja lime - inkiviäärikastikkeen kera vaikutti annokselta, jota en ihan pian tulisi missään syömään saatika itse valmistamaan.

Luulisi jo tähän ikään mennessä oppineensa kuuntelemaan intutitiotaan järjen sijasta.
Eteeni tuotu värikäs keko oli sinänsä pirteän näköinen – samalla tavoin kuin ravintolan seinällä roikkuva taide. Annos sisälsi kyllä kaiken, mitä menussa luvattiinkin, mutta silti se maistui suussani keskivertoa hieman jännittävämmältä raastesalaatilta. Tiedä sitten, ehkä en vain perjantai-iltana osannut asettua raakaravintomoodiin.

Valitettavasti jatkoin valinnoissani samaa logiikkaa jälkiruokienkin suhteen. Jätin tilaamatta jäätelöannoksen ”liian tavanomaisena”. Onneksi tahmean juustokakun kera sentään pääsin nauttimaan edes yhden pallon talon täyteläistä vaniljajäätelöä.

Ei tämä huono kokemus ollut. Plussapisteitä ropisee täytettyjen lettujen ja vanilijajäätelön lisäksi bebopille ja luomu-vegaaniselle olut- ja viinivalikoimalle.

Ja mikäli osuisin tienoille päiväsaikaan, testaisin kyllä varmasti all-you-can eat buffetpöydän, josta lounas irtoaa 7,50 hintaan ja take away -annos muutaman punnan halvemmalla.

Suositellaanko vegaaneille: Kyllä, kritiikistä huolimatta.
Ma-su 12-15.30, 17.30-22.30
222 North End Road
West Kensington
London W14 9NU
http://www.222veggievegan.com/

Bistro Artesana, Helsinki, 20.12.10

MANU:
Blogiamme säännöllisesti seuraavat saattavat muistaa, että ensivisiittimme Bistro Artesanaan ei mennyt ihan niin kuin olisimme halunneet. Osaisin laittaa tähän linkin senkertaiseen ”arvosteluunkin”, mutten oikeastaan viitsi, koska ei siinä mitään luettavaa ole. Unohtakaa se.

Ruokaseuranani on tällä kertaa Jullen sijasta Otso. Hän on 5-vuotias ja kutsuu minua isiksi. Otso on hieno mies, mutta vegaaniruoasta hän ei pidä. Ainakaan hän ei pidä minun laittamastani vegaaniruoasta. Viime aikoina Otsolla on ollut tapana huutaa Puotilan Valintatalossa ostoksia tehdessämme ”Lihaa! Lihaa! Minä olen kyllästynyt kasvisruokaan!”

En usko että pojan odotukset ovat korkealla, kun kannan hänen eteensä porkkana-appelsiinikeittoa.
Mutta ihme tapahtuu: Otso syö koko lautasellisen, pyytää lisää, hokee vielä koko ajan että hyvää keittoa hyvää keittoa. Päälle hän kiskoo vielä salaattia, soijapihvejä ja hirveän määrän sämpylää.

En pidä lasta kotonakaan nälässä, en ainakaan tarkoituksella. Näköjään en vain osaa kokata.

Mutta Artesanan ruoka tosiaan on maittavaa ja tunnelmakin kotoisa.

Porkkana-appelsiinikeitto on varmaan tarkoituksella aika liemipainotteinen (vetinen?), mutta samaan aikaan aivan valloittavan raikas alkupala. Kahdeksan ja puolen euron lounashinnalla saa syödäkseen keiton lisäksi tosiaan erinomaisia soijapihvejä, paprika-tomaatti-ituhöystöä sekä monipuolisen salaattivalikoiman.

Suursyömäreille eli itselleni muistutettakoon, että kaikkea saa hakea lisää.

Lounasmenu vaihtelee päivittäin, mutta Artesanasta saa toki myös a la carte –annoksia. Kaikki on vegaanista, valtaosa luomua.

Nyt harmittaa, ettei ole tullut syksyn aikana käytyä useammin. Mutta ehtiihän tässä vielä.

Suositellaanko vegaaneille: Totta kai. Rakkautta, eh, toisella silmäyksellä.
Auki:
Ma-ke 11-20
To-pe 11-22
La 11-18

Lounas:
Ma-pe 10.30 – 15.30
La 11-16

Sunnuntaibrunssi:
Su 11-16
Kulmavuorenkatu 2
00500 Helsinki
http://www.bistro-artesana.fi/