sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Mediterranean Mix, Seattle, 10.7.

MANU: Julle-raukka on saanut vuorostaan vatsataudin. Yritän saada hänet syömään edes jotakin. Sen jonkin on oltava kevyttä ja suunnilleen Chinatownin / Japantownin alueella. Siis ei liian kaukana majapaikastamme Panama Hotelista.

Törmäämme Pioneer Squaren laidalla kaamean näköiseen ja kaikkea muuta kuin kotoisaan välimerellisiä ruokakulttuureita yhdistelevään Mediterranan Mix –pikaruokapaikkaan. Myöhemmin researchia tehdessä käy ilmi, että olemme onnekkaita. Koju on lajissaan Seattlen selvästi ylistetyin.

Saan poissaolevan tuntuisesta palvelusta huolimatta noudettua meille pitafalafelit maailman ankeimmalle terassille. Likaisten muovituolien jalkoihin on isketty rumat ja räjähtäneet tennispallot. Hirvittävää.

Ruoka on kuitenkin erittäin ok.

Sitten viime falafel-purkaukseni olen antanut kertoa itselleni, että se suomalaisille tuttu fala-annos on lähinnä turkkilainen tai turkkilaisvaikutteinen, siis sellainen tomaattikastikkeella höystetty ja jogurttikastikkeella pilattu satsi.

Israelilaiset sekä libanonilaiset ja muut pohjoisafrikkalaiset ilmeisesti laittavat sinänsä ihan samojen kikherne-palleroiden oheen reilusti tahinikastiketta, persiljaa ja paljon-paljon tomaatti-kurkku-kaali –linjaa monipuolisemmin salaattia.

Mediterranean Mixin falafel on tätä jälkimmäistä eli parempaa sorttia. Varsinkin persiljaa on laitettu niin että tuntuu. Haluan tällaisia paikkoja Suomeenkin, näissä falafel on sekä parempaa että terveellisempää!

Onko paljon pyydetty? Ei ole paljoa pyydetty.

Saan syödä yli puolitoista annosta, koska Jullesta ei ole nyt syömään. Söisin vaikka kolme. Olen odottanut hyvää falafelia koko reissun. Tässä se nyt oli. Ja hei, 4.50 dollaria laaki!

205 1st Ave S, Seattle, WA 98104
(On Pioneer Square)
Ma-su 10-03
Suositellaanko vegaaneille: Ilman muuta, jos jo naapurustossa sattuu olemaan.

1 kommentti:

  1. Saisinko nyt sen rullani, kiitos. Harmitti niin kovasti kun pystynyt sitä tuolloin syömään. Ahh, sitä persiljan määrää...
    Julle

    VastaaPoista