sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kallun Grilli, Turku, 9.4.2010

MANU: Vuodesta 1977 toiminut ”turkulainen legenda” valikoitui aamuyön take away -aterialle kahdesta syystä. Muutakaan ei baarista tullessa näyttänyt olevan tarjolla, ja toisaalta meidän molempien teki mielikin juuri roskaruokaa, mieluiten ranskalaisia perunoita.

Ruokalistassa kasvissyönnin suuntaankaan viittasi ranskisten lisäksi vain kasvishampurilainen. Ystävällinen ja nuori henkilökunta ei ollut veganismista kuullutkaan, mutta sai kysyttäessä selvitetyksi että hampurilaisen kasvispihvissä on kananmunaa.

Otimme kumpikin siis ranskalaiset, minä kaikilla mausteilla (ketsuppi, sinappi, sipuli, kurkkusalaatti), Julle ilman sinappia. Perunat olivat ilmiselvää pahvinmakuista pakastebulkkia ja mausteita oli roiskuttu sen verran kun oli muistettu – varsinkin Jullen annoksesta sai kurkkusalaattia etsiä mikroskoopilla.

Totta kai tällaistakin humalanälkäänsä syö, ja ainakaan Kallulla asioidessa ei tue monikansallisia ketjuja vaan paikallista ruokakulttuuria. Pistää silti miettimään, miten harva grilli Suomessa tekee kunnollisia, tuoreita ja pulleita ranskanperunoita.

JULLE: Juu, eivät olleet ranskalaiset pulleita eikä rapeitakaan, mutta ei vahinko suuri ollut: olimme etsimässä helpotusta ennen muuta roskaruoanhimoon eikä "oikea" nälkä ollut onneksi suuri. Puolikas annos - kieltämättä niukoilla lisukkeilla - riitti tyydyttämään tarpeeni.

Mieleenjäävintä oli myyjän ja jälkeemme asioineen sekaruokaisen herran keskustelu. Tämäkin asiakas haastoi myyjän pyytäen tätä suosittelemaan jotain erityisen herkullista. Asiantunteva myyjä luettelikin välittömästi monen monituista ateriavaihtoehtoa. VAIHTOEHTOA! Ah, ehkä jonain päivänä...

Suositellaanko vegaaneille: Jos muuta ei juurikaan ole.

Kauppatori, 20100 Turku
Grilli avoinna : MA-TO 10-21, PE-LA 10-05, SU SULJETTU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti