sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tre Viet, Helsinki 10.10



MANU:
Itäkeskuksen vietnamilainen yllättää viihtyisyydellään. Kauppakeskusmiljöökin voi olla ainutlaatuinen – ainakin Itäväylän ylittävällä Hansasillalla. Autot sujahtelevat pimenevässä sunnuntai-illassa alitsemme näyttäen autoiksi oikeastaan kauniilta, melkein romanttisilta. Ikkunapöytää siis suositellaan, toisaalta sisempiin pöytiin on lasilevyn alle sommiteltu kivoja kylämäisiä pienoisasumuksia.

Otamme alkupalaksi kevätrullat. Kuuden euron annokseen kuuluu kaksi isohkoa rullaa. Vanha suosikki on täällä aivan poikkeuksellisen hyvää. Pinta on ikään kuin leivitetysti tavallistakin rapeampi, sisältö taas tuoreen oloisine vihanneksineen ja runsaine maistuvine sienineen poikkeuksellisen runsas.

Erittäin hyvä esitys.

Ikävä kyllä pääruokapuolella on huomattavasti valjumpaa. Kasvisvaihtoehtoja ei listalla alun alkaenkaan ole monta. Sitten kuulemme tarjoilijalta, että tofu on tyystin loppu. Hetken arpomisen jälkeen hän käy vielä keittiöstä kysäisemässä. Tulos: tofua on yhteen annokseen.

Julle siis saa friteerattua tofua ja kasviksia, minä jotakin parsakaalintapaista valkosipulikastikkeessa, ei minulle oikein muutakaan valittavaa jää. Viidentoista euron (!!) hintainen satsini on limainen ja valkosipulilla sivellyn nurmikon makuinen. Kyllähän minä valkosipulista pidän, mutta en tiedä kuka täysjärkinen haluaisi varta vasten illallisekseen näin karseaa muhjua.

Annos on kuin lihansyöjän kirjoittama tunkkainen vegetaristisketsi.

Jullen tofusatsissa on sentään vähän yritystä, mutta mikään makusinfonia ei tämäkään arasti maustettu ruoka ole. Mehun makuisessa punaviinissä (shiraz) ei ole kehumista siinäkään, se nyt sentään on hiukan maltillisemmissa hinnoissa kuin ruoat.

Erittäin heikko esitys.

Kuinka paljon arviossa sitten pitäisi painaa mainion alkuruoan, kuinka paljon taas onnettoman pääruoan? Kaikki kunnia erinomaiselle rullalle, mutta pääruokien onneton kasvisvalikoima, paikan kalleus ja tylsä pääannos jättävät kyllä tympääntyneen olon.

Suositellaanko vegaaneille: Kevätrullaa suositellaan. Muuten ei suositella. Helsingissä riittää parempia aasialaisia paikkoja.
Ma-pe 10-30-21
La-su 11-21
Hansakatu 5
00930 Helsinki
http://www.treviet.fi/

1 kommentti: