MANU: Julle on hehkuttanut Virgin Atlanticin erinomaisuudesta jo kuukausia ennen matkaa. Täällä saa kuulemma erityisen lahjapussukankin. Sieltä on sitten löytymän lentosukkaa ja silmälappua.
Selvä.
Pussukka punaisine ja liian pienine sukkineen ei tee vaikutusta, eikä tänne olla tultu maski päässä nukkumaan.
Ei, tänne on tultu syömään, ja juomaan lipun hintaan kuuluvia viinejä - ihan niin kuin vanhoina hyvinä lentoyhtiöiden vaurauden aikoina.
Virgin täyttää korkealle hilatut odotukset jo menomatkalla hyvin. Ruoka on perushyvää ratatouillea (tätä tosin tuntuu olevan kaikilla lennoilla AINA) lisukeriisin kera ja vegaanitoive on toteutettu salaatinkastikkeita ja margariineja myöten juuri niin pedantisti kuin pitääkin. Jälkiruokahedelmät ovat raikkaita, tuoreen makuisia.
Viiniä ei tarjoilla erityisen aktiivisesti lisää, mutta pyytämällä saan itseni sopivan turtaan kuntoon (pelkään lentämistä hiukan - tällä perustelen viinanhimoani). Katselen kyllä kaiholla bisnesluokan baaritiskiä, joka on sijoitettu strategisesti paarialuokan sisäänkäynnin lähelle.
Ainoastaan kaikille lentoyhtiöille yhteinen seikka vaivaa päätä. Ok, lentäminen on kaamea saasterikos ja jo lähtökohtaisesti yhtä väärin kuin vuvuzelat tai hauskat radiomainokset. Pitääkö ympäristösyyllisyyttäni silti pahentaa yli-yli-yli -pakkaamalla joka ikinen astia, muovihaarukka, ja servietti omaan muoviinsa?
Katselen lentoemännille kertyvää saastekasaa kasvavalla laskuhumalaisella ahdistuksella. 2010-luvulle heräämisen paikka, uskonnon lailla muuten palvomallamme Virginilläkin.
Jos menomatkaan ei liity dramatiikkaa, niin paluu on yhtä epätoivon ja riemun vuoristorataa. Deltan lento Seattlesta New Yorkiin myöhästyy sään ja välilaskun takia tuntitolkulla (Albanyn lentokentän Starbucks Never Forget!), ja missaamme lentomme Lontooseen.
JFK:n Virginin asiakaspalvelussa ollaan totta kai enkelimäisen ystävällisiä. Pääsemme seuraavalle lennolle, joka on vain puoltatoista tuntia myöhemmin. Vegaaniateriaa ei enää pystytä lupaamaan, joten ostamme kassillisen sipsiä, limukkaa, pähkinöitä ja kaameat einessämpylät (46 dollaria Never Forget!). Juoksen vielä viime hetkellä hakemaan terminaalin Peet´s Coffeesta (suosikkkiketjumme) viimeiset soijacappucinot.
Totta kai alamme jo ennen boardingia propagoida Virginin neitsyeille veganismiamme. Jatkamme heti koneeseen noustuamme ja lähin emäntä lupaa ystävälliseen tyyliin laatia meille edes jonkinlaisen aterian.
Pakko sanoa että tyrmistymme hiukan kun aterian aika sitten koittaa. Emäntä on yhä ystävällinen, mutta tarjoaa meille kanaa tai juustopastaa, josta "voitte ehkä yrittää kaapia juuston pois". Kieltäydymme, ja kerromme pärjäävämme eväspussukallamme, ja saisiko sitä viiniä kuitenkin.
Olemme valvoneet aivan liian kauan ja syöneet tuskin mitään, mutta otamme tappion urheina vastaan. Johan tässä on Amerikan vegaanitaivaasta nautittukin (tästä NIIN paljon lisää piakkoin), on jo aikakin tottua taas karumpaan tarjontaan.
Olemme juuri saaneet eväämme mussutettua, kun väliverhon takaa ilmestyy uusi lentoemäntä, jonkinlainen tarjotin kädessään. Hän katselee ensin hämillään istuinrivien numeroita, kävelee ohitsemme. Samassa hän palaa, kääntyy puoleemme: "There you are, my vegan friends!"
Hetki on koko reissun maagisimpia. Ihana nainen kertoo kuulleensa ahdingostamme ja loihtineensa mitä loihdittavissa oli. Yhtäkkiä saammekin hyvää, jopa mausteista kikhernecurrya, salaattia, sämpylää, hedelmiä - täyden aterian! Melkein itken kiitollisuudesta.
Syön, syön, syön!
Nyt minäkin rakastan sinua Virgin Atlantic, rakastan like a virgin!
Julle: Heti alkuun tarkennus: Jotta lukijamme eivät vain jäisi väärään luuloon tai Richard Branson, Mr. Virgin siis, ei ryhtyisi poistotoimiin, haluan tähdentää, että SE PUSSUKKA ON HIENO JA TARPEELLINEN! Nytkin yöpöytäni reunalla keikkuu kolme identtistä punaista silmälappua. Ja kyllä ne sukatkin Manulle hyvin kelpasivat paluumatkalla. So hold on to those complimentary pussukkas, Mr. Branson!
Menomatkan ratatouille oli tosiaan ihan hyvä ja jälkiruoan hedelmät tuoreita ja maukkaita. En silti voi mitään sille, että kaihoten katsoin vieressäni istuneen amerikkalaisrouvan suklaamuffinssia. Rakastan hedelmiä, mutta olisi se mukavaa joskus saada jälkkäriksi jotain muutakin. Hedelmäjälkiruokaa seuraava "olen hyvä ja tervehenkinen ihminen" -illuusiokin haihtuu nopeasti ilmaisten viinien myötä. Sen verran paljon taisi herkkukateutta kumuloitua, että turhautuma kanavoitui haikuksi:
Muffinssia ei.
Hedelmiä aina vaan.
Vegaani lentää.
Se oli sitten viimeinen haiku tällä erää.
Paluumatka todellakin oli ikimuistoinen. Kuin suuremmankin nälänhätäuhan alla tyhjensimme JFK:lla porttimme viereisen kioskin maidottomista kasvisruoista. Ajatus toisesta seitsentuntisesta ilman ruokaa kauhistutti.
Heti kun oli selvinnyt, että ateriointimme tosiaan olisi uhattuna, kävimme valtavien, mutta kalmalta maistuvien sämpylöidemme kimppuun. Tuskin olimme saaneet nielaistuksi viimeiset palat vetisistä jööteistä, kun katseeni kiinnittyi tuohon takanamme huhuilevaan ihanaan lentoemäntään *) ja etenkin hänen kannattelemiinsa ihaniin salaattiannoksiin. Yes, WE are your vegan friends you have been looking for!
Jostain oli jäänyt ylimääräinen vegaaniannos hyvin maustettua intialaismuonaa, jonka tuo enkeli oli puolittanut meille. Sen lisäksi hän oli rakentanut meille valtavat salaatit, jotka koostuivat erilaisista vihreyksistä ja manteleista sekä pikkupullollisesta balsamicoa. Kaikki tämä oli aseteltu kauniisti keraamisille astioille. Olo oli kuin ykkösluokan aterioitsijalla. Kuvittelenko, vai näinkö kateellisia silmäyksiä vierusmatkaajien taholta?
') Facebookissa voi muuten fanittaa Virginin lentoemäntiä
SUOSITELLAANKO VEGAANEILLE: TIETENKIN, JOS LENTÄMISTÄ YLIPÄÄTÄÄN KEHTAA SUOSITELLA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti